keskiviikko 1. tammikuuta 2014

Lentokonesukat

Joulu on ohi ja lahjat annettu, joten asian voi julkaista :)

Sukat on itseasissa tehty jo viime kesänä. Purjelentäjälle tein lentokonesukat. Pilotti suostui jouluna esittelemään sukkiaan.
 Malli on helppo. Kudotaan perussukat, joihin tehdään jalkaterään kahden kerroksen raita.
Kun sukat ovat valmiit, ommellaan kuvio silmukoiden päälle. Koneen rungon alaosaan tulee 7 silmukkaa x1 kerros, 5s x 1krs ja 3s x 1krs ja rungon yläosa 7s x 2krs, 5s x1krs ja 3s x 1krs. Peräsin: ensin 8 silmukan "pylväs" ja sitten yksi 9 silmukan vaakakerros.
 Niin ja sukkia on siis kaksi paria.
Oikeastaan sukat ovat matkamuistoja. Kesällä 2013 oli Räyskälässä purjelennon SM kisat, mustat sukat kudoin siellä. (Sukkien saaja voitti oman luokkansa SM mestaruuden! :)  Siniset sukat kudoin Puolassa purjelennon EM -kisoissa.
SM- kisoissa oli aika kylmää, joten kudoin pääasiassa autossa.
Puolassa oli lämmintä ja aurinkoista, välillä jopa niin, että villasukan kutominen tuntui ihan hullulta.