keskiviikko 30. elokuuta 2017

Vesiränni - sisustuselementti ;)

Taas toisenlainen käsityö. Koska ilmastonmuutos oikeasti alkaa näkyä Suomessa ja sitä vettä tulee aika ajoin taivaan täydeltä, oli pakko ryhtyä muutostoimiin. Talossa on aiemmin ollut sellaiset alumiiniset avorännit, joiden avulla katolta tuleva vesi on johdettu vähän etäämmälle talosta. Ongelmaksi tuli se, että vettä tulee niin maan p*******sti, että vanha ränni ei enää täyttänyt tehtäväänsä.

Niinpä kävin Etolassa ostoksilla. Lopputuloksena kuvassa olevat uudet "vesijohdot"
 Kiinnittimellä, tai mikä linee nimi, kiristin putken (PUR letku baseline 115mm) vesirännin jatkoksi.
Näin saan kätevästi ohjattua kaiken katolta tulevan veden vaikka marjapensaille, joka tapauksessa pois talon seinustalta.
Kuluvana kesänä sana sisustuselementti on esiintynyt lähipiirissäni useissa eri yhteyksissä. Minulla on nyt pihassa tällainen moderni sisustuselementti, sopivassa ilta-auringossa se on oikeasti kaunis.