DIY - Joulukranssi

Hyvää Joulunaikaa!

Lapsen lailla jouluun kulje,
kuusen luona silmät sulje.
Muistat joulut entiset,
tiedän, että hymyilet.

Aloitin kranssin valmistuksen tietämättäni oikeastaan jo tammikuussa, keräilin punaiset pallot pois joulukuusenkoristelaatikosta, päätin laittaa ne roskiin, asia unohtui.

Lokakuussa karsin villiviinin, kunnolla.

Osasta notkeita varsia kieputtelin kranssin - materiaalia riitti ja ahneus iski. Tein ison kranssin, halkaisia noin 55cm.

Pihassani kasvaa puutavaraa runsaasti, olen syksyn ajan karsinut roheesti yhtä marjakuusta. Samaisesta puusta riitti vielä kranssiinikin oksia.

Marjakuusi on kaunis, tummanvihreä puu, ja kiitettävän hidaskasvuinen, ei sitä usein tarvitse leikata. Myöhemmin tuli mieleen, miten tästä kranssista saadaan jouluinen??

Lopulta muistin varaston kätköissä, roskikseen matkalla olevat joulupallot ja solmin ne koristeeksi. Periaatteessa en ole punaisen ystävä, mutta jouluun punaiset pallot sopivat, piristävät tätä länsirannikon harmaan pimeää aikaa.

Pian onkin vuoden paras päivä 22.12 talvipäivänseisaus, ja ollaan voitonpuolella kohti valoa!

Kiitos lukijoille kuluneesta vuodesta ja 

hyvää alkavaa vuotta 2020!

Räsymattoja - ikivanhoja

Tämä aihe on kummitellut koko syyskuun päässäni, vaikka periaateessa en enää haluaisi kirjoittaa satavuotta vanhoja juttuja, kirjoitan tämän silti. Toin matot lapsuudenkodistani. - Olen kasvanut niiden kanssa, jos voi niin sanoa; muistan matot jo mummulan lattialta. Vanhoja ovat, arviolta 130 vuotta, on siinä matolla ikää.

 

Alkujaan ne ovat olleet isomummuni kotona juhlamattoina. 

Tietoa Taitoliiton sivuilta: "Räsymattoihin leikattiin ennen vanhaan kuteeksi kaikki vanhat pellava- ja puuvillavaatteet sekä vuodetekstiilit kuten lakanat. Varhaisimmat räsymatot olivat melko tasaisen ”yksivärisiä”, värikkäitä vaatteita ei juurikaan käytetty ja siten erilaiset lähes yksiväriset kuteet sekoitettiin tasaisesti sekaisin. 

Värikkäitä vaatteita ja siis myös värikkäitä kuteita on ollut saatavilla niukasti, siksi väriä käytettiin usein vain raitakohdissa ja väliin kudottiin pidempi alue tasaväristä pohjaa. Suomalaisia räsykudonnaisia paljon tutkinut Toini-Inkeri Kaukonen on todennut vanhan raidoituksen perustan olevan ”kyynärä pohjaa ja kortteli raitaa”. Vanhan mittakäsitteen mukaan kudottiin mattoihin kyynärä pohjaa eli yksiväristä osaa, jonka mittana kansannaiset käyttivät kyynärpää-sormenpäät mittaa, se oli noin 45-65 cm kutojasta riippuen. Sitten kortteli raitaa eli vaaksan verran värillisiä raitoja. Vaaksan pituus on noin 15 cm peukalon päästä keskisormenpäähän."  

Koska värillisä kuteita oli vähän saatettiin tehdä villalangasta värillisiä osia ja koska raita on leveämpi kuin vaaksa, olivat nämä hienot juhlamatot. Kuulemani mukaan laitettiin kesäkuussa puhtaalle lattialle juhannussiivouksen jälkeen.

Kuvassa neljä sukupolvea, kuva on otettu 1950 luvun lopussa Pomarkussa. Alla olevan tekstin perusteella on helppo arvata keitä kuvassa on. Vakavaa väkeä, nuorin sentään uskaltaa hymyillä :)

Pesin matot mattolaiturilla syyskuun alun kesäisenä päivänä, ja miettin mattojen matkaa. Kovin satakuntalaisia ovat. Matot on tehty Pomarkussa isoisoäitini Amanda Aurooran (s.1876) kotiin. Sieltä ne  siirtyivät isoäitini Hilja Amandan (s. 1900) luo Vampulaan ja seuraava etappi oli äitini  Ritva Inkeri (s.1932) Eurajoella. Mattoja on siis pesty Pomarkunjoessa, Matkusjoessa, Eurajoessa ja Kokemäenjoessa. Oi, kun matot osaisivat kertoa, mitä ovat nähneet ja kuulleet :)

Mustaherukka eli mustaviinimarja

Elokuu on minulle keräilytalouden aikaa. Mustaherukoita tuli paljon. Komeita, isoja ja makeita. Vihdoin olen saanut kaikki poimittua ja säilöttyä.

Paras A-luokka.
Isot marjat siirrän erikseen ja pakastan - otan niitä pienen satsin kerrallaan sulamaan ja napostelen - talven terveellistä karkkia, heh.

Samassa lajittelussa perkaan ja plokkaan loput B-luokan marjoiksi. Monitoimikoneella ajan B-marjat pehmeäksi soseeksi. Suurimman osan sain pakastettua yhden desin rasioihin, mutta satoa tuli niin runsaasti, että piti ottaa isommatkin purkit jo käyttöön. Talven iltapalaherkkuni on seuraava: pari desiä mustikoita, pari ruokalusikallista mustaviinimarjasosetta, vajaa desi maustamatonta jugurttia, noin ruokalusikallinen vanilijasokeria ja loraus mustaviinimarjamehua, nam.

Lopuista marjoista keitän mehua, ja yllätys, mehuun laitan aika paljon sokeria. Mikään ei ole sen parempaa kuin kuuma, makea mustaviinimarjamehu talvisen hiihtolenkin jälkeen - odotakin jo tätä talvista nautintoa. 

Länsipäädyn savimaalla kasvanut herukka, juomana lempeä, makeahko, tuhtia marjaisuutta. Kaunis, tumma, kutsuva väri, mehu sopii sellaisenaan juotavaksi.

Tarkkaavainen lukija onkin jo huomannut, minun säilöntäni ei sisällä kauniita etikettejä eikä koristerusetteja. Maalarinteipin pala, permanent tussilla, mahdollisimman lyhyesti, mitä purkissa on. Vuosiluku on tärkeä. Ohessa Googlen tietoa mustaherukasta. Mustaherukoissa on mm C-vitamiinia enemmän kuin appelsiinissa!

Enää puolukoiden poiminta, syksyisestä mäntymetsästä, kuulaana syyspäivänä ja niin keräilytalouden aika vuodelta 2019 on ohi!

Pitsiä

Nyt eletty lyhyt, mutta kuuma, hellejakso sai minut ajattelemaan pitsiä, valkoista, vilpoista, romanttista pitsivaatetta. - Mistä tulikin idea kirjoittaa vanhoista pitseistä. Molemmat mummuni olivat käsityöihmisiä. Heillä oli aina jokin käsityö tekeillä, kudin tai virkkaus, jos ei muuta niin pitsiä.

Äitini äiti Hilja Amanda (1900-1980) on virkannut nämä päälyslakanan pitsit. Perin ne aikoinaan, kun olivat muille tarpeettomia, eihän nykyään enää ole päälyslakanoita, termi on ajalta ennen pussilakanaa.

Ei pitseillä minullakaan ole ollut erityistä käyttöä, aina joskus otan ne esille, ihailen ja mietin työmäärää, joka näihin on tarvittu.

Isäni äiti  Anna Karin (1906-1981) virkkasi paljon; useita päiväpeitteitä, verhoja  ja kaikkea mahdollista. Tässä pieni näyte. 70-luvulla tehtiin froteepyyheliinojen päihin koristeeksi puuvillalangasta koristeet. Pyyheliinani on loppuun kulunut, pitsit ratkoin irti, toistaiseksi niille ei ole löytynyt mitään uusiokäyttöä.

Hellehatun koristeeksi olen joskus sitonut yhden Hilja -mummun pitseistä! Pieni naisellinen turhamaisuus on aina hyväksi sielulle 😉

Jostain syystä, minua ei pitsin virkkaaminen ole vielä sytyttänyt. Jos katselee Instan kuvavirtaa, niin kaikenlaiset virkkaustyöt ovat kovin muodikkaita. Ehkä joskus, aika näyttää.

Lippalakista lippa

Olen tullut siihen ikään, että on pakko suojata kasvot auringolta - valoekseema? (oma diagnoosi...!)

En oikeastaan ole hatun tai lippalakin käyttäjä, haluan vain varjostaa kasvot. Näin se käy: otetaan yksi lakki 23:n lippiksen kokoelmasta. Leikataan päälaki pois, jätetään 3cm kaitale ja huolitellaan saumurilla.

 Ajattelin tehdä vielä tikkauksen, sitten totesin, ettei se tuolta hiusten alta näy, enkä tehnyt.

Oikeastaan olisi voinut vaan purkaa leikattua saumaa repaleiseksi ja antaa olla niine hyvineen. Kerrankin YIT:n mainoslahjasta on jotain hyötyä! 😄

Lipan suojasta on nyt helppo toivottaa aurinkoista heinäkuuta!

Albania - vaellusta Pohjois-Albaniassa

Tämä postauksen aiheena ei ole käsityö vaan pikemminkin jalkatyö. Toukokuun vapaa-aika meni matkan valmistelussa - matkalla - matkasta elpyessä. Matka oli minun mittakaavassa huikea hyppy tuntemattomaan, joten päätin kirjoittaa siitä muutaman rivin. Juu ei, tästä ei tule matkablogia.

Reisussa oli neljä vaelluspäivää pohjoisosassa maata, Albanian Alpeilla. Patikointia oli yhteensä lähes 50 km, aikaa kului 25 tunnin pintaan ja nousuja ja laskuja noin 2000 m. Kaikkina päivinä satoi!

Theth laakson luonnonpuistossa tehtiin kaksi vaellusta, ensimmäisenä päivänä läheiselle harjanteelle

Paljon puroja joissa oli runsaasti vettä, johtuen siitä, että kevät oli myöhässä ja vuorilta solisi alas lumien sulamisvesiä. Aikamoista hyppelyä kiveltä kivelle, kun ylitettiin purot.

Toisena päivänä vaelsimme Theethin laaksossa 15 kilomertriä, päätepisteenä oli sininen silmä, luonnonkaunis lähde. Siinä oli mahdollisuus uida. - Käytin tietysti mahdollisuuden :)

Polku myötäili pientä turkoosinsinistä Theth -jokea.

Vaeltaminen veden kohinassa ja maiseman vihreydessä oli rentouttavaa,

 ja pulahtaminen 7 asteiseen veteen virkistävää ;)

Ryhmässä oli kymmenen toisilleen tuntematonta naista. Jotenkin minulla oli olo kuin olisin ollut jossain reality - ohjelmassa - ketään ei kuitenkaan äänestetty pois. Theth -laakson majapaikka oli kovin vaatimaton - kesäkäyttöön tarkoitettu majatalo. Koska oli varhainen, kylmä kevät, yöpymistilat olivat 11 asteisia ja kosteita. Hrrrr... (Muut matkan hotellit olivat ensiluokkaisa ja lämpimiä.)

 Kolmantena vaelluspäivänä oli matkan vaativin ja upein osuus. Vaellus vanhaa muulipolkua Thethistä vuorten yli Valbonan laaksoon. Alkuosa noususta tehtiin komeassa lehmusmetsässä.

 Aamupäivän vaellus oli nousua, vehreiden vuoristoniittyjen yli.

Reitin korkein kohta, Valbona -sola 1780m. (Ja minä onneton podin migreeniä - kaksi kylmää yötä oli tehtnyt tehtävänsä. Oppaamme oli niin ystävällinen, että kantoi reppuni ja yksi matkaseuralainen lainasi lämpimän fleecetakin. KIITOS.) Jos ei olisi ollut pilviä, tästä kohdasta näkyisi henkeäsalpaavat maisemat sekä Thethin että Valbonan laaksoon.

Myöhäisen kevään johdosta laskeutuminen Valbona -laaksoon oli jylhää ja lumista. Onneksi me suomalaiset olemme tottuneet lumeen ja talveen.... ja migreeni helpotti, kun nousu päättyi ja laskeutuminen alkoi.

Maisema oli näin mustavalkoista, tämä on ihan normi värikuva.

Tämä vaalea sorannäköinen maa on jokien pohjaa, keväällä kun lumet sulavat vuorilta, tässä virtaa vettä ja paljon. Valbonan laaksossa saattaa olla talvella jopa kolme metriä lunta.

Neljäntenä päivänä kohteena oli Valbonan kansallispuistossa oleva patikointireitti noin 1500 metrin korkeuteen,

Pieni kapea polku nousi jyrkkää ja kivikkoista rinnettä.

Lounaspaikka oli 1520 metrin korkeudessa ja olimme lähes pilvessä, upeat vuorenhuiput jäivät näkemättä!

 Alaspäin oli mukava jolkutella

Kaikkialla Albaniassa on vainoharhaisen diktaattori Hoxan rakennuttamia bunkkereita, perhekohtaisia suojia, niillä ei ole ollut, eikä ole mitään käyttöä.

Viides matkapäivä olikin risteily Komanijärvellä, se on vuonomainen tekojärvi, joka on tehty 70-luvulla. Ihanaa sai vain olla Albanian lipun heiluessa. Kotkia ei näkynyt muualla kuin lipussa. Aurinkokin tuli viimeisenä päivänä esiin.

Albaniasta jäi hyvä kuva ja tuntuma, ihmiset ystävällisiä, ruokana usein lampaan lihaa, sekä huippu hyvin laitettua että vähemmän onnistunutta. Pääasiassa ruoka oli maittavaa. Lampaanlihan kiintiö tosin on kohdallani tältä vuodelta täynnä. Kaikkein hienointa oli kyllä upeat maisemat ja mukava matkaseura :)

Video  mitä olisikaan näkynyt, jos ei olisi satanut 😄

Innostuin muistelemaan lomaa ja siksi tämä pitkä postaus. Kiitos, jos jaksoit tänne asti. Kuvia lisää albumissa Albania kevät 2019, Shkoder, Theth, Valbona, Tirana

Tuohikontti ja tuohirasia

Vanhoja käsitöitä, olisivatko miesten kästöitä? Äidin isä, minun pappani, vanhempi konstaapeli (1898 - 1966) teki eläkepäivillään tuohesta pieniä koriste-esineitä: tuohikontti, virsut, rasioita, kannella ja ilman. Kaksi on kulkeutunut minulle, pohjassa nimikointi JT -62

Lapsuudesta on jäänyt muistikuvia, ensin kerättiin tuohta tiettynä aikana kesästä, koivusta ei saanut ottaa liikaa kerrallaan. Maanomistajalta piti olla lupa - olihan pappa vanhempi poliisikonstaapeli - (pienelle tytölle vähän pelottava ammatti). Tuohi sai ilmavasti kuivua ja työn alkaessa sitä tarvittaessa kasteltiin, näin tuohesta tuli taas kimmoisaa ja sitä oli hyvä työstää. Ihmeellisesti papan varmasti jo vähän kankeat sormet näitä esineitä taivutteli.

Usein hän myös lauloi askarellessaan J. Karjalaisen sittemmin  Lännen-Jukka CD:llä tunnetuksi tekemiä amerikansuomalaisia lauluja, esim  Piupali paupali  tai Minun kultani kaunis on. Sikäli jännä sattuma, pappani etunimi oli Jukka ja hän eli nuorena Amerikassa useita vuosia. Pappani ei ole J.Karjalaisen Lännen Jukka, jota hän kuvaa pienikokoiseksi ja vinoon kasvaneeksi käppyräksi. Minun pappani oli pitkä ja komea mies :)

Sain pääsiäisen edellä pussillisen rairuohon siemeniä ja niiden innoittamana askartelin ja somistelin pienen pääsiäisasetelman.

Hyvää pääsiäistä ja aurinkoista kevättä!

Yöasuja - siis vaatteita

En tiedä olenko pöhkö, kekseliäs, nuuka vai maailmanpelastaja, minulle kun tulee tällaisia ihmejuttuja mieleeni. - Pino 90-luvun ylisuuria teepaitoja. Osa paidoista on ollut käytössä, osa on ihan koskemattomia mainospaitoja. Paljon hyvää puuvillaa, ei voi laittaa pois. Päätin tehdä yöasuja - olen joskus testannut asiaa ja se toimi. Yöpaita T-paidoista

Rennolla otteella leikkausta ja ompelua. Otetaan kaksi T-paitaa, hyvä, jos voi valita toisiinsa mätsäävät...

Työprosessi etenee kutakuinkin näin:
Leikkaus:
Ylävartalon osa: Leikataan sivuista tasaisesti ylimääräistä pois, pääntie ei tarvitse muutosta.
Alavartalon osa: Leikataan suorakaitaleenmuotoiset palat (leveys sama kuin em. osassa) T-paidasta ja irroitetaan hihat.
Hihat: Sovitetaan em. hihat ensimmäisen paidan hihojen jatkeeksi tai jos tykkää lyhyistä hihoista, niin sitten ei.
Saumurilla ompelu:
Yhdistetään teepaitojen hihat
Yhdistetään ylä ja alaosat
Sivut yhdellä saumalla kuntoon.
Viimeistely:
Päätellään langanpäät
Pestään ja silitetään

Voila', yöasu on valmiina käyttöön. Tein samaan syssyyn kolme eli nyt  kaapin pinossa on kuusi T-paitaa vähemmän

Näitä voisi varmaan kutsua "seksin tappajaksi" ;)  varsinkin kun kuvan teksti on yhdessä peffan kohdalla. Heh.

Tyynyliinat

Tarvitsen lisää tyynyliinoja, jotain sentään kuluu ihan puhki. Koska kaapeista löytyy kankaita, ryhdyin tekemään niitä jo olemassa olevista aineista.

Ensimmäinen pino näytti tältä. Olin jo iskemässä sakset kankaaseen, kun tajusin, onpa tässä paljon punaista! Kyseessä on tuo vanha lastenhuoneen verho - siirsin sen takaisin kaappiin. En vaan kertakaikkiaan voi nukkua, jos tyynyliinassa on punaista :D

Vaaleansininen, koivunoksilla kuvioitu kangas on mainoslahja, Finlaysonin pöytäliina. Ruusukuvioinen on paitapuserokangas, jonka olen aikoja sitten ostanut, kuten näkyy ei siitä koskaan tullut paitapuseroa.  Sini-valkoinen kangas tuli taloon kun, äitimuori tyhjensi kaappejaan minun kaappeihin :) noin 25 vuotta sitten. 

Kuusi tyynyliinaa valmistui. Vaikka tyynyliina on aika simppeli tehdä, oli yllättävän paljon hommia. Kankaat piti ensinnäkin pestä ennen ompelua. Kun hautoo kangasta kaapissa yli 20 vuotta, on se tosi tunkkaisen oloinen, vaikka on periaatteessa puhdas. Kaikki kankaat ovat 100% puuvillaa, oikein sopivaa tyynyliina-ainetta

Tuli hyvä mieli, tarpeettomat kankaat muuttuivat tarpeellisiksi tavaroiksi. 

Pitsisukat

Elämäni ensimmäiset itse tehdyt pitsisukat. Täältä sain idean, että voisin kutoa itselleni pitsisukat.
Jännitystä tavallistakin rauhallisempaan uudenvuodenaattoon.. ja nyt jo postaus :) !... Aloin tehdä näitä sukkia. Ideamallin ruutukaavio ei tullutkaan esiin, enkä jaksanut ruveta kaivelemaan Novitan tunnuksia. Onhan minulla neulemallilehtiä vaika kuinka, valikoin yhden mallin ja olin jo luomassa silmukoita, kun huomasin, että näistähän tulee palmikkosukat, ei himoitsemani pitsisukat. Siis nettiin ja sieltä perus Pirkka pitsisukka. Kesken kaiken hoksasin, että idani lähde olikin palmikkosukka : D jonka ohje minulla ensin oli työnalla....

No anyway, mieleni teki pitsisukkia, jatkoin valittua reittiä. Yllättävän vaikeaa tehdä jotain ohjeen mukaan, purin työni kolme kertaa ennekuin sain kelvollista pitsiä aikaiseksi. Siinä meni uudenvuodenaatto kepeästi silmukoita laskiessa, eikä valmiiksi tullut kuin varsi ja kantalappu.

Uudenvuodenpäivänä tein sukan valmiiksi, en tosin enää jaksanut noudattaa ohjetta, vaan kudoin sukan kärkiosan ihan oman vanhan ja hyväksi havaitun mallin mukaan. Tässä tapauksessa jalkapöydän päällä oli 2 x 12 silmukkaa ja pohjasaa 2 x 11 silmukkaa näin sukasta tuli istuvampi.

Toisen sukan kutominen kesti pidempään, mutta valmista on ja sukansuissa on jopa virkattu koriste. Malliin kuuluvia helmikoristeita ja samettinauhoja en sitten enää jaksanut värkätä. Pöh.

Pitäisikö kutoa vielä toiset?